Täydellinen Kevätpäivä!

Seikkailukausi avattiin maaliskuun lopussa Joensuun Lykynlammen hienoissa ja lumisissa maisemissa. Kisassa oli luvassa hiihtoa, juoksua, lumikenkäilyä ja jopa oikeaa hiihtosuunnistusta. Maastossa oli runsaasti korkeuseroja ja tiheitäkin metsänosia sekä runsaasti lunta, joten oli selvä, että noin 8 h mittaiseksi suunniteltu reitti tuli olemaan raskas ja haastava.
Free adventuren osalta jakaannuttiin tällä kertaa kahteen tasaväkiseen kokoonpanoon: ensikertalainen ampujahiihtäjä Ville Laitinen kisaili minun (seppo)kanssa. Hannu Oja ja Juha Vähämetsä muodostivat tasaväkisen ja innokkaan haastajaparin. Lopputuloksissa olimmekin peräperää keulassa. Vähämetsä voittoputki katkesi kun ”haastajat” joutuivat nöyrtymään meidän edettyä hieman huolellisemmin, vähemmillä virheillä ja sujuvammin alusta lähtien.
Kisa alkoi hiihtosuunnistuksella, joka vastasi hyvää kansallista tasoa olevaa Hisu-rataa. Kakkosrastilta lähtien pääsimme hieman muilta karkuun ja vaihtoon rullattiin vauhdikkaan ja hyvin menneen hiihtosuunnistuksen jälkeen noin 3 min kaulalla parivaljakkoon Vähämetsä&Oja. Vaihto tehtiin nopeasti: lumikengät selkään, kulaus urheilujuomaa ja hiihtäen kohti Pärnävaaran aluetta ja lumikenkäsuunnitusta. Vaihtotaktiikkana meillä oli jättää reppu kokonaan pois ja ottaa pakolliset kamat taskuun sekä virittää lumikengät liinoilla selkään. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä pojat jäivät vaihdossa minuutteja vaihtaessaan kenkiä ja kiinnittäessään lumikenkää reppuun, repun tuodessa vielä lisäpainoa. Kelkkareitin kohdalla tuli moottorikelkka kumpareen takaa noin 70 km/h ja törmäys näytti väistämättömältä. Onneksi kuski sai käännettyä välineensä hallitusti meidän ohi, muuten minusta ei olisi jäänyt jäljelle kuin märkä pläsi.
Lumikenkäsuunnistus oli huikealla alueella, jossa oli korkeuseroja yli 40-60 m syvine supikoineen ja pystyjyrkkine harjuineen. Metsä oli paikoin erittäin tiheää. Painelimme keulassa rastilta rastille virheitä vältellen. Radalla tarjottiin reitinvalintaa ja oleellista oli käyttää omia hankeen poljettuja jälkiä hyväksi rasteilla käydessä. Siis: hiihtouria pitkin lähelle rastia, pisto rastille ja takaisin uralle juoksemaan. 5,5 km otti aikaa yli kaksi tuntia ja reidet olivat puutuneet ja tuskaisia kramppeja alkoi olla jaloissa osuuden päättyessä. Hieno hetki oli korkealla pitkällä harjanteella, jota pitkin kuljettaessa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja melkein koko Eurooppa näkyi. Kyllä kelpaa ummessa polkea!
Lumikenkäilystä takaisin Lykynlammelle teimme hyvän reitinvalinnan pitkin lentokentän varressa olevaa jäistä tietä, jolta oiottiin rastille pätkä umpihankea. Kaverit olivat kiertäneet latua ja tässä saivat ”pataan” 6-7 min. Vaihdossa ehdittiin syödä, juoda, vaihtaa kamat sekä ottaa pienet nokoset ilman, että perässä porhaltavat Vähämetsä&Oja saivat meistä näköhavaintoa. Hienoa, näin se pitää mennä: armoa ei tunneta, ei anneta. Kisa ratkeaa harvoin pelkkään vahtiin, voimaan ja kuntoon.
Hyvillä fiiliksillä lähdettiin Villen kanssa polkemaan Ville edellä kovaa ja minä hitailla 320 nastan ”telaketjuilla” perässä. Noin 100m jälkeen minulla alkoivat reidet krampata ja piti laskea tilapäisesti vauhtia. Vaihdon juomat alkoivat kuitenkin vaikuttaa ja krampit hellittivät hieman 20 min ajon jälkeen. Reitillä oli jäisiä teitä, lumisia polkuja, joen rantaa koirankusetuspolkuineen sekä lähiöiden mäkisiä kukkuloita. Hieno suunnistuksellinen ja ajettava pyöräily päättyi City-suunnistukseen joensuun sairaalan kupeille.
Suunnistus oli hyvää kaupunkimaista ”korttelihaipakkaa”, jossa alueen mäet tulivat tutuiksi. Tässä kohtaa yksi rasti puhutti hieman kanssakilpailijoita. ”Vesitori” oli määrite ja jotkut olivat vetäneet väärälle, uudelle vesitornille. Haps, haps: me uskoimme karttaa ja menimme sen mukaan, vaikka mäeltä näkyi ainakin kolme vesitornia. Rasti osoittautui vanhaksi vesitorniksi, joka muistutti enemmän korkeaa maakellaria kuin tornia. tämä oli kuitenkin selvä maamerkki kaupungin korkeimmalla kukkulalla. Siitä leimat ja matka jatkui. Kisa ratkesi käytännössä tähän, koska sama rasti oli pyöräilyssä ennen vaihtoa ja takaa-ajavat: V&O eivät käyneet rastilla ollenkaan ensimmäisellä kertaa. Tästä heille siis sakot ja paljon ajanhukkaa väärällä vesitornilla pörrätessä. Kun tulimme vaihtoon, tiesimme, että johto on noin puoli tuntia ja jäljellä on enää 1.30 pyöräilyä. Tästä mentiin Villen kanssa maaliin pintakaasulla ja talvisesta Joensuun lähiöistä nauttien.
Ratamestarit olivat järjestäneet loppuun vielä pikku jekun: maalin näkyessä Lykynlammen toiselta puolen piti käydä vielä viitoitettua reittiä ryynäämässä supikossa umpihangessa. Järjestäjä Leppänen pyysi laskemaan rastit reitiltä. 10m jälkeen tämä unohtui ja laskimme viitoitukseen käytettyjä merkkejä. Arvasimme kuitenkin rastien lukumäärän oikein reitin kierrettyämme ja saimme luvan mennä maaliin. Reilu 7 tunnin urakka ohi: hienoja maisemia, hienoja suunnistustehtäviä, kovaa puristusta ja tyystin loppuneet energiat ja juomat tuntuivat kropassa. Maaliin tulo on kuin putoaisi pumpuliin. Sauna, pari urheilujuomaa ja kovat spekulaatiot muiden ja omien tekemisistä vielä kisan päälle kruunasi täydellisen kevätpäivän. KARSU teki ja tarjosi sen taas kerran!