tiistai 29. syyskuuta 2009

Mitalisadetta SM-kisoista

Maija nappasi marathonin SM-kisoista kultaa hienolla tuloksella 2.46. Tulos on samalla kotimaan kauden kärki (kkk).Voitto irtosi helponnäköisesti, mutta ei helpolla. Eroa muihin tuli reilusti. Onnea Maijlle!

Seppo nappasi pronssia suunnistuksen R2. SM-kisoista sarjassa H45. Kärkipaikat veivät koko kesän kovaa vauhtia pitäneet Bister ja Pyymäki. "Nelivitosessa" pisteltiin päivän kovinta kilometrivauhtia ja mitallisuoritukseen piti pistellä kauden parasta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

2.st Muddy-X käyty

2.st Muddy-X ajettiin lämpimässä, mutta tuulisessa säässä hirvenmetsästyksen säestämänä 26.9.2009. Kilpailu suuntautui tällä kertää Hiukkavaarasta Sanginjokea ympäröivään maastoon. Reitit olivat haasavia ja "pekulointia" riitti maalipaikaalla pitkään. Kilpailijoiden reitit on nähtävillä: http://www.gpsseuranta.net/.

Voiton korjasi Hannu Oja pisteen erolla Kai Ojalaan. Eniten pisteitä keräsi Ojala, mutta sortui määräajan ylitykseen. Naisissa käytiin hurja taistelu, jossa kolme kilpailijaa päätyi samoihin pisteisiin ja samaan loppuaikaan. Koska kädenvääntöä ei suoritettu, voittajaksi julistetaan Sari Kotaniemi. Palkinto odottaa noutajaansa!

Tulokset lähetetään Exel-tiedostona kaikille joiden e-mail-osoite on järjestäjän hallussa.

Hiukkavaara vaikenee,
SeppoM
sija Nimi Aika pisteet Bingo sakot summa
1 Hannu Oja 3:57:00 85 2 0 87
2 Kai Ojala 4:06:30 92 0 6 86
2 Marko Järvinen 4:06:30 86 0 6 80
4 Heikki Grekelä 3:57:00 68 2 0 70
5 Juha Kotaniemi 3:56:00 66 2 0 68
5 Sari Kotaniemi 3:56:00 66 2 0 68
7 Ulla Silventoin 3:56:00 66 2 0 68
7 Maija Oravamäki 3:56:00 66 2 0 68
9 Keijo Hytönen 3:53:00 63 2 0 65
10 Tuomas Ronkainen3:50:30 64 0 0 64
13 Tommi Sillanpää 3:51:00 62 0 0 62
11 Juha Peltoniemi 3:55:00 62 0 0 62
11 Matti Hokkanen 3:55:00 62 0 0 62
14 Mikko Lukkarinen4:17:0075 0 17 58
15 Jaakko Alalahti 3:41:00 53 2 0 55
17 Tomi Hakala 3:53:00 45 0 0 45
17 Jouni Kananen 3:53:00 45 0 0 45
16 Elina Sillanpää 4:04:00 49 0 4 45
19 Sanna Säkkinen 3:50:00 39 2 0 41
19 Harri Ruuska 3:50:00 39 2 0 41